Auton hankinta-aikeet tasaisen vahvat – autoyksilö ratkaisee

18.6.2024 | Tiedotteet

Kuluva vuosi lupailee hyvää käytettyjen autojen kaupalle. Positiivista virettä
enteilee myös tuorein kävijätutkimuksemme.

Kesäkelien lämmetessä toukokuussa 2024 selvitimme kyselytutkimuksella
Autotallin ja uudistuneen Nettiauton kävijöiden auton ostoaikeita ja palveluiden
käyttöä koskevia asioita. Vastausten myötä pääsemme katsomaan, miten
autokauppaa Suomessa tällä hetkellä käydään.

Melko pitkään jatkunut epävarmuus niin talouteen kuin maailmantilanteeseenkin
liittyen on vaikuttanut suomalaisiin. Tutkimuksemme vastauksissa näkyy
kuitenkin ehkä jonkinlainen ”tottuminen” inflaatioon, korkotasoon ja polttoaineen
hintaan. Entistä harvempi vastaaja tunnustaa vallitsevan tilanteen vaikuttavan
enää vahvasti auton hankinta-aikeisiin.

Käytetyt autot kiinnostavat

Autotallin kävijöistä 84 % suunnittelee auton hankintaa ja 79 % ilmoittaa ostavansa auton vuoden sisään. Hankinta-aikeissa olevista kävijöistä 89 % suunnittelee käytetyn auton ostoa, 16 % uuden auton ostoa ja 13 % on kiinnostunut leasing-auton hankinnasta.

Nettiauton kävijöistä 82 % vastasi olevansa auton hankinta-aikeissa ja 77 % heistä ilmoitti hankinnan olevan ajankohtaista vuoden sisään. Nettiautossa hankinta-aikeissa olevista kävijöistä valtaosa, jopa 96 %, aikoo ostaa käytetyn auton. Auton myyntiaikeissa on 30 % kaikista vastaajista.

Tärkeintä on itselle sopiva auto

Tuoreimmassa kyselyssä kysyimme vastaajilta, minkä kokoisesta autoliikkeestä he hankkisivat autonsa mieluiten. Noin 70 % vastaajista ilmoittaa, että autoliikkeen koolla ei ole merkitystä, kunhan sopiva auto vain löytyy. Autotalli.comin vastaajista kuitenkin 26 % ilmoitti, että hankkisi auton mieluiten isosta ketjuliikkeestä.

Tiedustelimme myös, millaisiin autoliikkeen järjestämiin tapahtumiin kävijämme olisivat halukkaita osallistumaan. Suurinta kiinnostusta herättivät viikonloppunäyttelyt sekä erilaiset koeajotapahtumat- ja kiertueet.

Auto löydetään markkinapaikalta, mutta yhteydenotto tapahtuu usein muissa kanavissa

Tutkimme kävijöiden yhteydenottotapoja autoliikkeeseen. Nettiauton kävijöistä 33 % ja Autotallin kävijöistä 36 % vastaajista ilmoittaa lähettävänsä palvelun kautta viestin myyjälle löytäessään palvelusta sopivan, autoliikkeellä myynnissä olevan auton. Reilusti yli 60 % siis ilmoittaa käyttävänsä yhteydenottoon muita tapoja, kuten soittamista, liikkeessä käyntiä tai kävijä siirtyy liikkeen omille nettisivuille ja ottaa yhteyttä sitä kautta. Vaikka kohde löydettäisiin verkosta, varsinainen ostokontakti ei useimmissa tapauksissa tule markkinapaikalta vaan toteutetaan muilla tavoin.

Nettiauton kyselyyn vastasi kaikkiaan 2202 ja Autotallin kyselyyn 889 henkilöä. Kummassakin kyselyssä valtaosa vastaajista oli miehiä. Nettiauton kyselyssä 64 % vastaajista ja Autotallin kyselyssä 90 % vastaajista oli yli 40-vuotiaita.